Kaksi annosta sosiaalista luontokokemusta – oman reseptin kuittaus ja uusi rutiini!

Sekä luonnonläheisyydestä että sosiaalisuudesta on tutkittua tietoa liittyen henkiseen hyvinvointiimme. Reumaatikoille ja muille tule-sairaille on usein tuttua, että mm. liikunnallisten rajoitteiden vuoksi nämä molemmat elämän tärkeät tekijät kärsivät. Ei jaksa, ei pysty, ei kynene. On kuunneltava kehoaan kun se viestii levon tarpeesta, mutta kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan lähteä liikkeelle, kun mieli sitä huutaa.

Piipahdin huhtikuussa lyhyellä Oulun reissulla, ja ehdimmme samalla ystävän kanssa Koitelin koskille seuraamaan jäiden lähtöä moneksi tunniksi. Retken jälkeen kirjoitin blogiin:

”Luonnon helmassa rupatellessa on jotain hyvin verenpainetta laskevaa. – –

Ennen kuin kevät vaihtuu kesäksi, on lunastettava vähintään kaksi annosta lisää sosiaalista luontokokemusta. Lääke on enintäänkin puoli-ilmainen ja sivuvaikutukset potilaalle harmittomia, jopa suotavia. Yhteiskäyttöön liittyviä ongelmia muiden reseptilääkkeiden kanssa ei ole, eikä liioin yliannostuksen vaaraa. Kontrolli-aika toukokuun loppuun!

Tänä toukokuun viimeisenä päivänä voin sanoa, että itse itselleni määräämä resepti nautittu!

Arki on usein niin rutiininomaista ja puuroutuvaa, ettei tekemisiään edellisiltä viikoilta jaksa eritellen muistaa. Joskus myönnän turhautuvani omaan arkeeni, kun joku kysyy mitä kuuluu, ja joudun vastaamaan vain: ”sitä samaa, ei mitään uutta”. Rutiineissa ei missään nimessä ole mitään pahaa, sitä en tarkoita, ja turhautumisen tunteeni taitaakin kummuta muuttumattomista ympyröistä. Toisin sanoen kyllästyn aika helposti. Nyt toukokuun ajalta jäi kuitenkin hyvin eläväisenä mieleen retket lähiluontoon, läheisessä seurassa. Muistoja, kokemuksia, kerrottavaa – niitä jos mitä haluan elämässäni kerätä, reumasta huolimatta.

Kysyin itseltäni, haluaisinko sisällyttää rutiineihin ja tapoihin lähteä luontoon yhdessä muiden kanssa? Voisinko useammin ehdottaa tapaamisia luontoon kuin keskustan kahvilaan? Voih, KYLLÄ! Ajatus tuntui inspiroivalta, kun mietin syvemmin huhtikuussa kirjoittamaani haastetta tästä eteenpäin. Kaksi kertaa kuukaudessa ei ole paljon, kun tavasta muokkaa itselleen mahdollisimman matalan kynnyksen tekemisen. Kertakin riittää, se tarkoittaa 12 luontokokemusta vuodessa koettuna yhdessä muiden ihmisten kanssa. Nyt vain ihmettelen, miksen ole tätä aikaisemmin keksinyt, sillä sen vaikutus yleisesti katsoen meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiin ja arjessa jaksamiseen on suuri.

Luontopolulla

koski
Tulvakuohut Raudanjoella, Rovaniemen Könkäänsaaren luontopolun varrella

Kevättulvat pääsivät toukokuun keskivaiheilla moniin otsikoihin, ja niimpä meidänkin yhdessä ystäväperheen kanssa koskille suunnattu retki sisälsi veden määrän ja kuohunnan ihmettelyä. Neljän aikuisen ja kahden lapsen suuruinen retkiseurueemme seurasi iästä huolimatta yhtä suurella uteliaisuudella luonnon muuttumista keväästä kesäksi. Metsä hörppi vettä ja osa lankkupäällysteisistä reiteistä oli poikki, mutta pääsimme tulistelupaikalle, kuuntelemaan lintujen sirkutusta, vaihtamaan kuulumisia ja syömään eväitä. Aurinko lämmitti, vaikka lunta oli vielä kinoksina varjoisissa metsän katveissa.

retkipaikkainfo_vikajärvi_könkäänsaaren_esteetön_luontopolku_retkeily_rovaniemi_luonto_tukisukka_reuma_ulkoilu_yhdessä_luontoon_haaste

Aikaa retkeemme kului noin 3-4h, sisältäen kahdenkymmenen kilometrin ajomatkan Rovaniemeltä. Könkäänsaaren luontopolku osoittautui meidän kaikkien lempipaikaksi, joten valinnan vaikeutta ei syntynyt. Tuttuihin asioihin on helppo turvautua! Juttelimmekin siitä, kuinka harvoin lähdemmekään ennestään tuntemattomiin retkikohteisiin. Ehkä paikan päällä pettymisen riski on päällimmäisenä mielessä, ja etenkin pienten lasten tai liikuntarajoitteisuuden kanssa luontoon lähteminen edellyttää tiettyjä asioita.

Jos kokonaisuutta ajatellaan, vanhaan tuttuun ja turvalliseen paikkaan tukeutuminen on aina parempi, kuin jos ei lähtisi ollenkaan. Suomi on pullollaan erilaisia ja eri tasoisia luonto- sekä retkeilymahdollisuuksia, joten jokaiselle riittää oma lempi-sellainen, jossa käydä vaikka vuoden ympäri. Kun varaa aikaa, kärsivällisyyttä ja etenkin seikkailumieltä, voi kuitenkin löytää myös uuden lempipaikan. Tämän pidämme mielessä loppuvuotta ajatellen!

nuotio_retkellä

Peltojen keskellä

Toinen sosiaalisesti nautitusta luonnonläheisyydestä tapahtui aivan toisessa päässä Suomea. Kävimme puolison kanssa viikon Tampereen seudulla reissussa, ja kävelyretki Kangasalan niittymaisemien ja metsäpolkujen keskellä rentoutti niin kehoa kuin mieltä. Meille on jo muodostunut tapa keskustella kävelylenkeillä päivän polttavista puheenaiheista pidemmän kaavan mukaan, joten parisuhdeaika hoituu oikein mukavasti myös näin 😉

Kävelyretkissä parasta on niiden muokattavuus sen hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Halutessaan voi paahtaa vaikka kuinka lujaa ja hankkia hien pintaan, tai rauhassa askeltaen seurata, mitä ympäristössä tapahtuu.

Iso osa kävelyretkestämme suuntautui luonnon erilaisuuden ja yksityiskohtien bongailuun, jotka poikkesivat miljööstämme koti-Lapissa. Kuin kävelisi elävässä ”etsi kuvasta eroavaisuudet” tehtävässä! Yhtä pensasta ohittaessamme linnunlaulu pysäytti molemmat, enkä voinut olla taltioimatta sitä puhelimen videokameralla. Alkoi arvuuttelu lajista. Tiedätkö sinä?

LOPUKSI. Ehkä haluaisit kysyä, miksi luontoon on mentävä yhdessä, voihan sitä yksinkin? Voi, ja kannattaa! Itseäni on kuitenkin jo pitkään puhututtanut kiire ja ruuhkavuodet, joiden on kerrottu kalvavan etenkin työikäistä kansaamme, stressimittarin huutaessa punaisella. Toinen seikka on yksinäisyys, vanhusten sekä lasten ja nuorten keskuudessa erityisesti. Miten voisimme toisiamme auttaa?

Jos omat voimavarat olisivat ilman reumaa niin sanotusti normaalit, tiedän mitä haluaisin tehdä. Omien rajoitteiden puitteissa en voi tarjota fyysistä tukea liikkumiseen, koska tarvitsen sitä joskus itse. Se mitä voin tehdä, on ehdottaa läheisille lyhyttä irtiottoa oravanpyörästä tai ihan tavallisestakin arjesta, ja voimme valita luontopaikan yhdessä niin, että kaikki pääsevät.

Uuden rutiinin omaksuminen:

Vähintään kerran kuussa #yhdessäluontoon

Otatko haasteen vastaan myös omassa arjessasi? Lisää aiheesta tulossa Tukisukan somekanaviin, seuraa

Twitterissä

Facebookissa

yhdessä_luontoon_haaste

Voihan elämän kevät

Kevät tekee näyttävästi tuloaan, eikä ainakaan isommasta takatalvesta pitäisi uutisten mukaan olla pelkoa. Meillä Lapissa talven aikana kuormatut lumikinokset teiden varsilla peittävät paikoin vielä liikennemerkkejäkin, ja sain kokea lyhyellä Oulun reissulla hiukan pidemmällä olevan vuodenaikasiirtymän. Kevät on luonnossa niin suurta muutosten aikaa, että sen näyttävyyttä ei voi kuin pysähtyä ihmettelemään. Eloton ja pimeä jää taakse, kun uutta syntyy kohisten tilalle.

Koitelin kosket ovat virkistysalue Kiimingissä, noin 25 kilometrin päässä Oulusta. Seurasimme ystävän kanssa tiistaina jäiden lähtöä auringossa istuen useamman tunnin. Kuului rysähdys sekä voimakas veden lorina ja suhina, kun uusi jäälautta irtosi ja pääsi virtaamaan eteenpäin. Puheenaiheemme keskeytyivät hetkittäin ”kato!” huudahduksiin, ja tetristä muistuttava jäärykelmä sekä sen murtuminen, sulaminen ja liikkuminen toivat seuraamisen lomassa jotain vinksahtanutta mielen tyydytystä. Saatetaan me olla vähän pöhköjäkin, mutta tämä on varma: luonnon helmassa rupatellessa on jotain hyvin verenpainetta laskevaa.

Jälkikäteen jäin taas oman koetun fiiliksen pohjalta tuumimaan, miten paljon luonnon ja sosiaalisuuden yhdistämisellä onkaan hyvinvoinnille annettavaa. Missä määrin sitä osataan käytännössä hyödyntää? Teoriassahan toki tiedämme, että jo 20 minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja kokous kannattaa pitää lenkkipolulla. Sosiaalisuus yksistään vaikuttaa suotuisasti aivoterveyteen. Näiden kahden yhdistäminen toi pelkästään kerta-annoksena olon joka helpotti huolia, sai unohtamaan kivut ja nosti mielialaa monta pykälää. Kaiken kukkuraksi vaikutus tuntuu vieläkin.

Kolmessa päivässä ehti kotipihallakin tapahtua, lumet ovat vähentyneet puolella. Odotan jo kippurat reumasormet syyhyten mullan kaivuuta, kukkaistutuksia ja ennen kaikkea terassituolilla päivänpaistattelua. Tosin pitää varmaan ensin läpikäydä uuden pihan suunnittelu, räntäsateinen vappu ja juhannus, jolloin viimeisetkin lumet ovat meidän perän vitsien mukaan sulaneet 😉

Kirjoitin kumminkin itselleni reseptin. Ennen kuin kevät vaihtuu kesäksi, on lunastettava vähintään kaksi annosta lisää sosiaalista luontokokemusta. Lääke on enintäänkin puoli-ilmainen ja sivuvaikutukset potilaalle harmittomia. Yhteiskäyttöön liittyviä ongelmia muiden reseptilääkkeiden kanssa ei ole, eikä liioin yliannostuksen vaaraa. Kontrolli-aika toukokuun loppuun!