Ole oma itsesi – äänikirjakurssi

Olen jäänyt koukkuun äänikirjoihin ja podcasteihin.

Kun illalla tekee jo mieli sänkyyn pötköttämään mutta Nukkumatti on naapurissa, äänikirjaa on rentouttavaa kuunnella. Toinen lempipaikka on lenkillä, ja kilometrit kertyvät melkein itsestään, kun korvanapeista kuuluu jotain mielenkiintoista. Koska oma genremieltymys äänikirjojen kohdalla on edelleen tietokirjoissa, ei tämän hauskempaa itseopiskelua voisi keksiäkään.

Kokeilin sekä BookBeatin että Storytelin kahden viikon kokeilujaksoja, ja viimeisimmät kuuntelemani äänikirjat olivat:

Ulrika Björkstam – Nouse nyt (WSOY, 2018)

Jani Toivola – Kirja tytölleni (WSOY, 2018)

En valikoinut tietoisesti juuri näitä teoksia, vaan fiiliksen ja uteliaisuuden pohjalta sillä hetkellä. Kuuntelun jälkeen yhteinen nimittäjä ja ydinsanoma oli kuitenkin helppo huomata: ole avoimesti oma itsesi.  Molemmat teoksista avaavat kirjoittajansa kipeitä ja haasteellisia elämänvaiheita vilpittömän rehellisesti. Kumpikin on kohdannut omat vaikeutensa ja ylitettävän vuorensa. Uskaltaminen ja asioiden kohtaaminen on vaatinut aikaa sekä henkistä kasvua. Näistä kokemuksista ovat syntyneet upeat kirjat, joista molemmat ovat taidonnäytteitä siitä, mihin avoin, aitona omana itsenä oleminen voi johdattaa.

”Avoimuus luo turvaa” – Jani Toivola

Jani Toivolan yksi lause jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Kääntelin ja vääntelin sitä ajatuksissani, peilasin omaan ja joidenkin lähimmäisteni elämään. ”Avoimuus luo turvaa”. Kirjailija itse kertoi kokemuksistaan lauseen ympärillä, ja oivallus täytti omankin pääni. Usein sulkeudumme kipeiden asioidemme kanssa omaan pieneen kammioon, suljemme ovet ja kuvittelemme olevamme turvassa, kun kukaan ei näe eikä kuule. Takaraivossa saattaa silti hakata pelko ja jännitys siitä, mitä jos joku kuitenkin saa tietää, näkee tai kuulee. Saatamme keksiä mitä ihmeellisimpiä keinoja suojellaksemme itseämme tuolta. Vasta avoimuus mahdollistaa, ettei kenelläkään enää löydy aseita sinua vastaan. Se mahdollistaa myös tuen ja avun vastaanottamisen, sekä oman ja muiden yksilöllisyyden hyväksymisen.

Kirjan kuuntelun ja Toivolan inspiroivien ajatusten jälkeen kehittelin pienen mielikuvitusleikin:

Mikä omassa elämässä olisi aihe tai tapahtuma, josta kirjoitettu ja valtakunnallisesti julkaistu kirja saisi ehkä alussa ahdistuksen, pelon tai häpeän valtaan? Sen jälkeen kuvittele, että tuon julkaisemisen jälkeen saisit myötäeläviä, empaattisia ja kannustavia kommentteja ja palautetta. Lukijat kertoisivat samankaltaisista kokemuksista omissa elämissään. Et olisi yksin asian kanssa. Sinun ei tarvitsisi enää pelätä että joku kaivelee asian esille, sillä se on jo esillä, sinun omin sanoin kertomana. Olisiko se, mistä arastelet puhua, loppupeleissä kuitenkaan niin paha asia?

Voisiko heikkoudesta kasvaa vahvuus?

Reumasta puhuminen oli itselleni pitkään tuollainen mörkö, arastelun ja häpeilyn aihe. Näkökulma muuttui kun tajusin, että asiasta julkisesti puhumalla saatan voida auttaa jotakuta toista saman sairauden kanssa. Blogin avulla tuo mörkö on alkanut kutistua.

”Olisi paljon helpompaa kestää kaikki tämä kipu jos tietäisin, että sillä kaikella on jokin merkitys” – Ulrika Björkstam

Kymmenen vuotta sitten Meksikossa lentokone syöksyi kadulle, ja Ulrika Björkstam selvisi täpärästi sen alta. Pahat palovammat vaativat vuosikausien hoitoja, leikkauksia ja ennen kaikkea tapahtuneen läpikäyntiä. On ihmeellistä ja kummallista, kuinka mielemme parantuminen kestää usein paljon kauemmin kuin kehomme parantuminen. Kun leikkaushaavat ovat umpeutuneet, antibiootit tappaneet bakteerit ja peruselintoiminnot palautuneet normaaleiksi, mieli voi olla näiden aiheuttaneesta tapahtuneesta vielä täysin rikki ja ruvella.

”Muutos tuntuu vaikealta etenkin silloin, kun se pitää itse laittaa käyntiin.” – Ulrika Björkstam

Kirjailijan tarina on uskomaton, ja sitä kuunnellessa liikutuin, hämmennyin ja ihmettelin vuorotellen. Nainen kertoo hiukan karttavansa sankaritarinointia, jossa pääfokus kohdistuu selviytyneen henkilön rohkeuteen ja kaiken voittavaan asenteeseen. Hän itse selvisi, taisteli ja nousi, mutta haluaa samassa yhteydessä muistuttaa, kuinka eri tavoin ihmismielet toimivat elämän mullistavissa tilanteissa. Paljon käytetty sanonta ”mikä ei tapa, se vahvistaa” ei ole niin yksiselitteinen todellisessa elämässä. Jokin tapahtuma voi suistaa jotkin meistä loppuelämäksi raiteiltaan, eikä ole itsestäänselvyys selviytyä henkisesti. Tästäkin ehkä harvemmin esille tuodusta näkökulmasta puhuminen on avoimuuden ja yksilöllisyytemme puolustamista. Näinkin voi käydä, eikä se tee kenestäkään vähemmän tarinan arvoista.

Björkstam jätti vanhan työnsä ja kouluttautui onnettomuutensa jälkeen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Nouse nyt on kirja, jonka voisi lukea tai kuunnella heti uudelleen, ja löytää lisää uutta ajateltavaa. Tuntuu etten osaa pukea edes sanoiksi, kuinka monet kohdat kirjassa suorastaan mykistivät. Olisimpa itse jonain päivänä yhtä viisas.

Aikaansaamisen amatööristä tekemisen hallinnan taikuriksi

En ole koskaan ollut kalenteri-ihminen. Muistan jo lukioajoilta, kuinka seurasin ystävättärieni merkitsevän omiin almanakkoihinsa deadline-tehtävät, sanakokeet, koeviikkoaikataulut… itse tunnustan olleeni liian laiska tehdäkseni samoin. Ihme kyllä selvisin ihan kiitettävästi vain päänsisäisen kalenterini turvin, vaikka näin vanhemman ja viisastuneen silmin olisin voinut hoitaa opiskelut järjestelmällisemminkin.

Kaapissa taitaa lojua tälläkin hetkellä ainakin kaksi vuosikalenteria, jotka olen hankkinut tarpeellisuuden tunteessa aiempina vuosina. Ne on täytetty noin kahden kuukauden ajalta, mutta sen jälkeen olen taas luisunut vanhoihin tapoihin ja luottanut vain muistiin (apua, mikä mua vaivaa 😂 !?)

Muistettavia asioita kyllä riittää, aina viikottaisista fysio-ja toimintaterapia-ajoista muihin sovittuihin juttuihin verkossa tai paikan päällä. En kiellä ollenkaan, etteikö joskus olisi tuntunut kaoottiselta ja siltä, että muistettavaa on liikaa. Mutta silti! En osaa ylläpitää kalenteria. Lippuja ja lappuja on kyllä silloin tällöin magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.

Kuuntelin psykologi Satu Pihlajan teoksen Aikaansaamisen taika äänikirjanaaikaansaamisentaika_kirja_äänikirja_reuma_tukisukka BookBeatista. Sivuhuomio heti alkuun: huomasin hyvin nopeasti, että tämän kaltainen opas on paras juuri äänikirjana; kuin kuuntelisi asiantuntijan suoraa puhetta itselle. Myös lukemalla asiat olisivat varmasti herättäneet ajatuksia, mutta vertaan kokemusta tapaamiseen tai luentoon. Puhelimen nappikuulokkeet korvissa on helppo keskittyä kuulemaansa.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo vinkkejä siihen, miten tulla paremmin aikaansaavaksi, olipa kyse sitten mieluisista tai epämieluisista tehtävistä. Mielestäni yksi hienoimmista teoksen toteamuksista oli huomio, että aika on hallitsematon, emme voi kahlita sitä. Se mihin voimme vaikuttaa, on oma tekemisemme, ja ajankäytön hallinta on itse asiassa tekemistemme hallintaa.

Ah niin stressaava ja suorituskeskeinen nyky-yhteiskuntamme luo monille paineita. Pitää ja täytyy sitä, tätä ja tuota. Usein itsemme ulkopuolelta tulevat tehtävät ja vaatimukset tuntuvat pakollisilta ja stressaavilta, mutta sisältämme kumpuavat ja omia päämääriämme kohti vievät helpommilta. Ruuhkavuodet ovat monelle kirosana. Teemme paljon tekemättä varsinaisesti mitään, mm. sosiaalisessa mediassa.

priorisoi_aikaansaamisen_taika_satu_pihlaja_aika_tekeminen_haaste_tukisukka_kirja

Aikaansaamisen taika sopisi oppikirjaksi vaikka lukioon. Olisiko siitä apua aikuisuuteen, jos jo nuorempana opiskelisimme tekemistemme ja ajankäytön hallintaa? Kirja nimittäin antaa lukijalle/kuulijalle useita harjoituksia, jotka sopivat niin opiskelijan, työtä tekevän kuin eläkeläisen arkeen. Aika kuluu kaikille samaan tahtiin, mutta koemme sen yksilöllisesti.

Kirja muistutti ikävästi myös huonosta puolestani, siitä kuinka niin moni suunnittelemani tai haaveilemani asia jää kesken. Olen kova tyttö aikomaan ja ajatuksissani tekemään, mutta kovin usein se jää siihen. Ja siitäkös olen itseäni soimannut koko aikuisiän. Reuma ja sen tuomat rajoitteet ovat vaikuttaneet ehkä noin puoleen toteutumatta jääneistä suunnitelmista, mutta loppupuoliskon kanssa olen ollut vain oikeita keinoja vailla.

Vaikka kalenterin handlaamiseni on lähinnä tragikoomista, olen kuitenkin vannoutunut kynä & vihko -ihminen. Esseet tai blogikirjoitukset syntyvät mielekkäästi mind map-tyylillä, tai äänikirjaa kuunnellessa kirjoitan usein huomioita ylös. Satu Pihlajan kirjassaan kertomat harjoitukset ovat mitä mainioimpia vihkotehtäviä, ja otinkin niistä heti muutamia käyttöön.

Lempparini oli välittömästi tavoitteiden pilkkominen välitavoitteisiin, aikatauluttaminen ja tehtävien ylöskirjaaminen. Piirsin ruutuvihkoon taulukon, ja kirjasin mitä minun on tehtävä viikottain saavuttaakseni haluamani. Heti kun ne ovat konkreettisena silmien edessä paperilla, pois ajatusmuhjun sisältä pyörimästä, vahvistuu tunne että pystyn tähän. Voin tavoitteeni paljastaakin: haluan pöytälaatikossa kolme vuotta lojuneen kirjoituksen valmiiksi syyskuuhun mennessä, sekä kävellä reuman lievästä äksyilystä huolimatta kesän aikana 150 km lenkillä. Noin, nyt on julkinen painekin luotu! Pihlajan mukaan myös se voi toimia aikaansaamisen yllykkeenä.

Aikaansaamisen taika antaa hyvät lähtökohdat oman toiminnan kehittämiseen. Inspiroituminen tapahtui kuin itsestään ja pää täyttyi jälleen uusista ideoista. Nyt kun opin uusia tapoja niiden toteuttamiseen, uskon jopa pääseväni pidemmälle. Konkreettiseksi muuttunut aikomus tai suunnitelma aikaansaa hyvää mieltä.

Päädynköhän ostamaan vielä tälle vuodelle kalenteria?

Unelmahommissa-kirja johdattaa uusien näkökulmien äärelle

Innostuminen ja inspiroituminen ovat mielestäni parhaita asioita elämässä! Kun tunne hiipii ajatuksiin, se tuntuu lopulta koko kehossa. On kuin iloisuus ja jännitys olisivat menneet sekaisin, ja tuossa fiiliksessä syntyvät usein ne pähkähulluimmat (mutta toteuttamisen arvoisimmat) ideat.

Innostuksen ytimiin johdatti rysäyksellä viime vuonna ilmestynyt kirjaTukisukka_kirjavinkki_Unelmahommissa_hanne_valtari_satu_rämö Unelmahommissa, jonka kirjoittajat Hanne Valtari ja Satu Rämö ovat sekä pitkän linjan bloggareita että monitaitureita omien kiinnostuksen kohteidensa kautta. Naisista huokuu niin suuri tekemisen riemu, ettei lukemisen parissa malttanut juuri pitää taukoa. Unelmahommat voi ahmaista nopeasti, mutta sen herättämät ajatukset jäävät muhimaan takaraivoon vielä pitkäksi aikaa.

Kiinnostuin teoksesta heti sen ilmestyttyä viime vuonna, mutta nyt viimein sain aikaiseksi tarttua opukseen, kun se kirjaston tyrkkyhyllyltä huuteli luokseen. Nimensä mukaisesti kirja käsittelee työtä, johon johdattelevat intohimo ja omat mielenkiinnon kohteet. Valtari ja Rämö ovat luoneet teoksen ympärille myös podcast-sarjan Unelmaduunarit, joka on kuunneltavissa täältä. Neljäntoista jakson pituisessa sarjassa eri aloja edustavat vieraat (mm. Antti Holma, Anna Perho ja Marko Kilpi) kertovat omia näkökulmiaan työelämästä, mikä työstä tekee tekemisen arvoista, ja kuinka unelmiaan kohti voi edetä. Lempijaksoihini kuuluivat ehdottomasti valokuvaaja Janita Aution ja designyrittäjä Marjut Rahkolan vierailut. He ovat menestyneitä esimerkkejä siitä, kuinka ahkera työ päämääränsä eteen voi olla tärkeämpää kuin koulutus, ja miten tekemisen palo ajaa eteenpäin.

Se miksi kirja porautui niin syvälle mieleeni, johtuu myös ajoituksesta. Juuri tällä hetkellä mietin (ja olen miettinyt jo pari kuukautta) omia ammatillisia tavoitteita ja mahdollisuuksia reuman kanssa. Sairaus on mukana kulkeva kaveri, joka täytyy ottaa huomioon näissä asioissa aina. Se on vaikuttanut niin opiskeluun kuin työntekoon aiemminkin, ja tulee vaikuttamaan jatkossakin. Nykypäivänä sairastuvat reumaatikot eivät välttämättä joudu luopumaan fyysisistäkään urahaaveista sairauden puhjettua, sillä lääkitys on tehokasta ja hoito moniammatillista. Toisinaan työtehtäviä joudutaan keventämään tai puolittamaan. Olen itse siinä mielessä autuaassa asemassa, että ”joudun” luomaan tulevaa ammatillista polkua aivan uudelleen ja alusta, koska käteni vaikuttavat arkeen enemmän ja eri tavoin kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Kirjoitin aiemmin pitkäaikaissairaan haaveista ja unelmista, siitä miten mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen olemassaolo vaikuttaa mielekkään elämän kokemiseen. Vaikka olenkin vitsillä vääntäen osa-aikakädetön, oma mielikuvitus ja mielenkiinnon kohteet punovat ideoita, joita voisin ja haluaisin tehdä. Unelmahommissa-kirjan lukeminen buustasi näitä ajatuksia entisestään.

Kirjan eri kappaleissa käsitellään unelmiensa löytämistä, työtä osana tasapuolista elämää ja tietenkin rahaa. Podcastin tavoin mukana on haastateltuja henkilöitä eri ammattikunnista, mutta joita yhdistää intohimo omaan työhönsä. Jokaisen teeman käsittelyn jälkeen on myös Ajateltavaa-osio, johon kirjailijat ovat koonneet lukijalle erittäin hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Kaikkia näkökulmia ei todellakaan itse aina huomaa, ja ajatukset takkuaa vain yhdestä suunnasta kohdentuen kuin ravihevosella, jolla on silmälaput estämässä näkemistä sivuille.

Onko unelmaduunin saavuttaminen helppoa? Ei varmasti. Tarvitseeko jokaisen se löytää, entä jos haluaa keskittää fokuksensa muuhun? Ei tarvitse, mutta voi samalla pohtia elämäänsä kokonaisuutena valintojensa kautta. Ja vielä: onko unelmatyön saavuttaminen mahdollista, jos riesana on rajoitteita asettava sairaus? Uskon että on, haasteiden vuoret vain saattavat olla hieman korkeampia kiivetä. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista, oli tilanteesi tai työstatuksesi tällä hetkellä mikä hyvänsä. Rämö ja Valtari ajatuksineen saattavat onnistua hiukan raottamaan omia silmälappujasi.

Hanne Valtari & Satu Rämö: Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät. 2017. WSOY, 352 sivua.

Inspiroidu oppimaan uutta Ainutlaatuiset aivot-kirjan avulla

Ainutlaatuiset-aivot_Kaja_Nordengen_kirja_bloggausOlen sanonut saksanpähkinöitä aivopähkinöiksi niin kauan kuin muistan, joten huomion kiinnittyminen tähän kansikuvaan kirjastossa oli väistämätöntä! Hauska sattuma ja ovela toteutus.

Aivot jaksavat aina hämmästyttää. Niiden toiminnasta ja anatomiasta voi oppia aina vain lisää – ja samalla parantaa omien aivojensa toimimista! Norjalaisen neurologi Kaja Nordengenin teos Ainutlaatuiset aivot voisi kuulua vakiokalustona jokaisen kodin kirjahyllyyn, sillä sen tyyli tuoda esille kaikki päänsisäisen hyytelömme erilaiset ominaisuudet on kerrassaan inspiroiva. Aivoterveyden ylläpidosta on puhuttu viime aikoina paljon, ja mielestäni ymmärrys toiminnasta voi kasvattaa suhtautumista omia aivojaan kohtaan ihan uudelle tasolle. Tieteen popularisoiminen tuo tutkijoiden löydökset kaikkien ulottuville, ja Nordengen on tehnyt kirjallaan tässä upean työn, samoin suomentaja Susanna Paarma.

Aivot – mielen valtatiellä

Innostuin itse erityisen paljon oppimista ja muistia käsittelevästä osiosta, onhan suunnitelmissani jatkaa omaakin opiskelua vielä tässä iässä. Vai mitäpä sanotte tästä:

Aivoissamme on lähes 100 miljardia hermosolua. Elämän aikana ei muodostu loputtomiin uusia, useimmilla aivojen alueilla ei nykytiedon valossa ollenkaan. Aivojen hermosolut eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa, vaan välissä on 0,00002 millimetrin rako! Jotta tieto pääsee siirtymään hermosolusta toiseen, tarvitaan liitoskohta eli synapsi. Se sijaitsee hermosolun ulokkeisen, hännän näköisen viejähaarakkeeksi kutsutun osan päässä. Kun muistamme tai opimme uutta, tieto kulkee sähköisinä ja kemiallisina viestisarjoina synapsien kautta hermosolusta toiseen, ja näin syntyy hermosoluverkosto.

Mitä enemmän kertaamme ja käytämme opittua, ikään kuin ajamme tuota moottoritietä uudelleen, sitä enemmän se voimistuu ja oppiminen vahvistuu. Emme voi pinnistää ja pusertaa uusia hermosoluja, mutta voimme luoda itse uusia synapseja –tattadaa!– opettelemalla uusia asioita! Mitä enemmän synapseja, sitä useampiin soluverkostoihin hermosolut pääsevät käsiksi. Elinikäisellä oppimisella ja uteliaisuudella on siis todellakin puolensa, eikä kyseessä tarvitse olla kuiva teoriatieto, kuten Nordengen vinkkaa. Uusi korttipeli tai tanssiharrastus käy yhtä lailla kuin kirjatieto. Tästä saamani ahaa-elämys suorastaan ryöpsäytti innon alkaa opiskelemaan.

Kirjassa kerrotaan myös mm. tunteista ja älykkyyden eri muodoista. Stressin ja ahdistuksen eroista ja vaikutuksista aivoihin löytyy oma osionsa (tärkeää tietoa jokaiselle tänä päivänä), mielenkiintoisia olivat myös luovuudesta kertovat faktat. Virikkeet aikaansaavat aivoissa konkreettisia muutoksia, ja musiikilla on ihan oma taikansa. Eikö ole aika ihmeellistä, että ihminen joka on menettänyt puhekykynsä, saattaa edelleen pystyä laulamaan? Tai että oman päänsisäisen kasvojentunnistusjärjestelmämme ansiosta erotamme vaikka 2000 ihmisen joukkiosta oman isämme?

Kirjan loppupuolella kirjailija avaa eri riippuvuutta aiheuttavien aineiden toimintamekanismeja aivoissa. Hän kertoo itse viettävänsä jokaisen kesän ilman kahvia, jotta kofeiinin blokkaama, väsymystä viestivien välittäjäaineiden toiminta palautuisi aivoissa -syksyllä vaikutus tuntuu taas voimakkaammalta. Tunsin pienen piston, olenhan lähipiirissäni tunnettu melkoisena kahvinarkkina. Kuinka vaikeaa olisikaan kokeilla vastaavaa? Tätä bloggausta parhaillaan kirjoittaessani, vieressäni on suurin kahvimuki joka talosta löytyy, aamun ensimmäinen annokseni mustaa taikajuomaa kermalla höystettynä. Luopumisajatukset aiheuttavat kauhua, olen siis addiktoitunut ja pahasti. Aivot ovat saaneet aikaan varsinaisen jekun, ja palkitsemisjärjestelmä pukkaa dopamiiniannoksen joka aamu herätessä, kun alan vain miettimäänkin porisevaa moccamasteria ja huumaavaa tuoksua. Kiehtovaa ja kummallista!

Keuhkot, maksa, raajat ja sydänkin on vaihdettavissa, mutta aivot ovat korvaamattomat ja tekevät meistä juuri oman itsemme. Vaalikaamme siis niiden hyvinvointia läpi elämän (ja luetaan kirjoja!) ❤

Kaja Nordengen – Ainutlaatuiset aivot. Alkup. Hjernen er stjernen. Ditt eneste uerstattelige organ, 2016. Bazar-kustannus, 208 sivua.