Kaksi annosta sosiaalista luontokokemusta – oman reseptin kuittaus ja uusi rutiini!

Sekä luonnonläheisyydestä että sosiaalisuudesta on tutkittua tietoa liittyen henkiseen hyvinvointiimme. Reumaatikoille ja muille tule-sairaille on usein tuttua, että mm. liikunnallisten rajoitteiden vuoksi nämä molemmat elämän tärkeät tekijät kärsivät. Ei jaksa, ei pysty, ei kynene. On kuunneltava kehoaan kun se viestii levon tarpeesta, mutta kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan lähteä liikkeelle, kun mieli sitä huutaa.

Piipahdin huhtikuussa lyhyellä Oulun reissulla, ja ehdimmme samalla ystävän kanssa Koitelin koskille seuraamaan jäiden lähtöä moneksi tunniksi. Retken jälkeen kirjoitin blogiin:

”Luonnon helmassa rupatellessa on jotain hyvin verenpainetta laskevaa. – –

Ennen kuin kevät vaihtuu kesäksi, on lunastettava vähintään kaksi annosta lisää sosiaalista luontokokemusta. Lääke on enintäänkin puoli-ilmainen ja sivuvaikutukset potilaalle harmittomia, jopa suotavia. Yhteiskäyttöön liittyviä ongelmia muiden reseptilääkkeiden kanssa ei ole, eikä liioin yliannostuksen vaaraa. Kontrolli-aika toukokuun loppuun!

Tänä toukokuun viimeisenä päivänä voin sanoa, että itse itselleni määräämä resepti nautittu!

Arki on usein niin rutiininomaista ja puuroutuvaa, ettei tekemisiään edellisiltä viikoilta jaksa eritellen muistaa. Joskus myönnän turhautuvani omaan arkeeni, kun joku kysyy mitä kuuluu, ja joudun vastaamaan vain: ”sitä samaa, ei mitään uutta”. Rutiineissa ei missään nimessä ole mitään pahaa, sitä en tarkoita, ja turhautumisen tunteeni taitaakin kummuta muuttumattomista ympyröistä. Toisin sanoen kyllästyn aika helposti. Nyt toukokuun ajalta jäi kuitenkin hyvin eläväisenä mieleen retket lähiluontoon, läheisessä seurassa. Muistoja, kokemuksia, kerrottavaa – niitä jos mitä haluan elämässäni kerätä, reumasta huolimatta.

Kysyin itseltäni, haluaisinko sisällyttää rutiineihin ja tapoihin lähteä luontoon yhdessä muiden kanssa? Voisinko useammin ehdottaa tapaamisia luontoon kuin keskustan kahvilaan? Voih, KYLLÄ! Ajatus tuntui inspiroivalta, kun mietin syvemmin huhtikuussa kirjoittamaani haastetta tästä eteenpäin. Kaksi kertaa kuukaudessa ei ole paljon, kun tavasta muokkaa itselleen mahdollisimman matalan kynnyksen tekemisen. Kertakin riittää, se tarkoittaa 12 luontokokemusta vuodessa koettuna yhdessä muiden ihmisten kanssa. Nyt vain ihmettelen, miksen ole tätä aikaisemmin keksinyt, sillä sen vaikutus yleisesti katsoen meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiin ja arjessa jaksamiseen on suuri.

Luontopolulla

koski
Tulvakuohut Raudanjoella, Rovaniemen Könkäänsaaren luontopolun varrella

Kevättulvat pääsivät toukokuun keskivaiheilla moniin otsikoihin, ja niimpä meidänkin yhdessä ystäväperheen kanssa koskille suunnattu retki sisälsi veden määrän ja kuohunnan ihmettelyä. Neljän aikuisen ja kahden lapsen suuruinen retkiseurueemme seurasi iästä huolimatta yhtä suurella uteliaisuudella luonnon muuttumista keväästä kesäksi. Metsä hörppi vettä ja osa lankkupäällysteisistä reiteistä oli poikki, mutta pääsimme tulistelupaikalle, kuuntelemaan lintujen sirkutusta, vaihtamaan kuulumisia ja syömään eväitä. Aurinko lämmitti, vaikka lunta oli vielä kinoksina varjoisissa metsän katveissa.

retkipaikkainfo_vikajärvi_könkäänsaaren_esteetön_luontopolku_retkeily_rovaniemi_luonto_tukisukka_reuma_ulkoilu_yhdessä_luontoon_haaste

Aikaa retkeemme kului noin 3-4h, sisältäen kahdenkymmenen kilometrin ajomatkan Rovaniemeltä. Könkäänsaaren luontopolku osoittautui meidän kaikkien lempipaikaksi, joten valinnan vaikeutta ei syntynyt. Tuttuihin asioihin on helppo turvautua! Juttelimmekin siitä, kuinka harvoin lähdemmekään ennestään tuntemattomiin retkikohteisiin. Ehkä paikan päällä pettymisen riski on päällimmäisenä mielessä, ja etenkin pienten lasten tai liikuntarajoitteisuuden kanssa luontoon lähteminen edellyttää tiettyjä asioita.

Jos kokonaisuutta ajatellaan, vanhaan tuttuun ja turvalliseen paikkaan tukeutuminen on aina parempi, kuin jos ei lähtisi ollenkaan. Suomi on pullollaan erilaisia ja eri tasoisia luonto- sekä retkeilymahdollisuuksia, joten jokaiselle riittää oma lempi-sellainen, jossa käydä vaikka vuoden ympäri. Kun varaa aikaa, kärsivällisyyttä ja etenkin seikkailumieltä, voi kuitenkin löytää myös uuden lempipaikan. Tämän pidämme mielessä loppuvuotta ajatellen!

nuotio_retkellä

Peltojen keskellä

Toinen sosiaalisesti nautitusta luonnonläheisyydestä tapahtui aivan toisessa päässä Suomea. Kävimme puolison kanssa viikon Tampereen seudulla reissussa, ja kävelyretki Kangasalan niittymaisemien ja metsäpolkujen keskellä rentoutti niin kehoa kuin mieltä. Meille on jo muodostunut tapa keskustella kävelylenkeillä päivän polttavista puheenaiheista pidemmän kaavan mukaan, joten parisuhdeaika hoituu oikein mukavasti myös näin 😉

Kävelyretkissä parasta on niiden muokattavuus sen hetkiseen tilanteeseen sopivaksi. Halutessaan voi paahtaa vaikka kuinka lujaa ja hankkia hien pintaan, tai rauhassa askeltaen seurata, mitä ympäristössä tapahtuu.

Iso osa kävelyretkestämme suuntautui luonnon erilaisuuden ja yksityiskohtien bongailuun, jotka poikkesivat miljööstämme koti-Lapissa. Kuin kävelisi elävässä ”etsi kuvasta eroavaisuudet” tehtävässä! Yhtä pensasta ohittaessamme linnunlaulu pysäytti molemmat, enkä voinut olla taltioimatta sitä puhelimen videokameralla. Alkoi arvuuttelu lajista. Tiedätkö sinä?

LOPUKSI. Ehkä haluaisit kysyä, miksi luontoon on mentävä yhdessä, voihan sitä yksinkin? Voi, ja kannattaa! Itseäni on kuitenkin jo pitkään puhututtanut kiire ja ruuhkavuodet, joiden on kerrottu kalvavan etenkin työikäistä kansaamme, stressimittarin huutaessa punaisella. Toinen seikka on yksinäisyys, vanhusten sekä lasten ja nuorten keskuudessa erityisesti. Miten voisimme toisiamme auttaa?

Jos omat voimavarat olisivat ilman reumaa niin sanotusti normaalit, tiedän mitä haluaisin tehdä. Omien rajoitteiden puitteissa en voi tarjota fyysistä tukea liikkumiseen, koska tarvitsen sitä joskus itse. Se mitä voin tehdä, on ehdottaa läheisille lyhyttä irtiottoa oravanpyörästä tai ihan tavallisestakin arjesta, ja voimme valita luontopaikan yhdessä niin, että kaikki pääsevät.

Uuden rutiinin omaksuminen:

Vähintään kerran kuussa #yhdessäluontoon

Otatko haasteen vastaan myös omassa arjessasi? Lisää aiheesta tulossa Tukisukan somekanaviin, seuraa

Twitterissä

Facebookissa

yhdessä_luontoon_haaste

Kivasta on vaikea pitää taukoa – vinkkejä käsitöitä rakastaville reumaatikoille

Malttamattomuus, siinäpä keljun vekkuli olotila! Kun järki sanoo ei ja luova mieli kyllä, ollaan ainakin täällä jo hätää kärsimässä. Rakkaus askarteluun, käsitöihin ja muuhun luovaan tekemiseen yhdessä nivelreuman kanssa on tuonut mukanaan monia turhauttavia hetkiä. Koska oireilevien ranteiden ja sormien liikuttaminen on kuitenkin tärkeää, sain toimintaterapeutiltani hyviä vinkkejä, jotka jaan nyt mielelläni kaikille. Jos kätesi ja/tai sormesi oireilevat reuman vuoksi, älä vielä luovuta!

Kun luovuuden tuska iskee, munakello auttaa!

Tauota. Viime jouluna innostuin huovutuksesta saadessani ystävältä säkillisen värjättyä villaa. Suuruudenhulluna halusin heti tehdä jotain isokokoisempaa, niimpä vääntelin piipunrassista rungon 20 senttiä korkealle koirahahmolle. Musiikki soi ja uppouduin huovuttamiseen täysin. Kolmen tunnin kohdalla havahduin aprikoimaan, pitäisiköhän siltä päivältä jo lopettaa. Samana iltana ranne turposi ja kipeytyi niin, että pidin lepolastaa seuraavat kolme päivää, ja jouluruokien valmistaminen muuttui siltä istumalta kaupasta valmiiksi haettaviksi laatikoiksi ja rosolleiksi. Ajoissa lopettaminen olisi ollut se viisas ratkaisu, joten malttamattomasta mielestä kärsi koko joulu. Tai ainakin oma joulumieli.

Nykyisin käytän kännykän herätyskelloa, ja laitan sen puuhailun lomassa soimaan puolen tunnin päähän. Silloin pakotan itseni tauolle, ja on hyvä nousta myös istumasta jaloittelemaan. Joinakin päivinä tekeminen on lopetettava lyhyempään ja jatkettava toiste. Itselleen täytyy vain jämysti opettaa uusia tapoja!

 

kivasta_on_vaikea_pitää_taukoa_reuma_askartelu_vinkkejä_käsityöt_maalaus

Käytä apuvälineitä ja tukia. Ranteiden toimintatuet ovat itselleni aivan välttämättömät tekemisen helpottajat ja mahdollistajat. Myös pelkästään peukalon tyviniveltä tukevia rannetukia on olemassa, ja käsistään oireilevan reumaatikon kannattaakin pyytää tarpeellisuuden arviointi toimintaterapeutilta. Erilaiset hienomotoriikkaa helpottavat apuvälineet ovat etenkin askartelussa äärimmäisen käteviä, samoin purkkien aukaisijat, sillä tiukka pinsettiote voi olla joskus haastava. Käsien niveliä on turha rasittaa virheasennoilla tai vääntöä ja painetta niveliin kohdistavalla tuhraamisella. Pitkällä aikavälillä siitä on usein pelkkää haittaa.

Voimaharjoittelu. Sormien ja käsien pienimpiä lihaksia ei välttämättä tule ajatelleeksi, ennen kuin ne pitkään jatkuneiden tulehdusten ja kipujen myötä surkastuvat tai kipeytyvät. Erilaiset käsityöt itsessään ovat toki hyvää jumppaa, kunhan ergonomia on kunnossa (hox edellinen kappale). Saatavilla olevat muovailuvahat ja puristusvoimaa treenaavat pallot ovat mainioita sijoitettavaksi esim. tietokonepöydän ääreen, jolloin Youtubessa tai Netflixissä notkuessa ja videoita katsellessa tekee vaivattomasti 3 x 20 toiston setin palloa puristellen. Sormien harotus kuminauhan avulla on myös usein toimintaterapiassa esitelty käsijumppamuoto.

kivasta_on_vaikea_pitää_taukoa_reuma_askartelu_vinkkejä_käsityöt_kädet_kipu_rasitus

Jälkihoito. Kylmäpakkaus, lämpöpakkaus, kipugeelit, parafiini- tai ultraäänihoidot fysioterapiassa… etsi itsellesi toimiva, tekemisen jälkeistä rasitusta rauhoittava apukeino, jos käsiesi nivelet tai lihakset ärtyvät. Oma ongelmani on mm. oikean käsivarren herkästi vihlovat sisäpuolen lihakset, ja lämpöpakkauksen lisäksi piikkipallolla tai putkirullalla rullaaminen auttavat usein. Askartelun jälkeen voi hyvillä mielin antaa käsien levätä ja mennä kylmä-tai lämpöpakkauksen kanssa sohvalle tv:n tai äänikirjan ääreen.

Priorisointi. Reumasairaudet ovat usein niitä, joita sairastaville sanonta ”choose your battles” tulee tutuksi. Taisteluidensa valinta voi tarkoittaa jotain niinkin arkista, kuin tiskaamisen ja itselle mielekkään tekemisen välillä käyty dilemma. Voimavarat ei riitä aina kaikkeen, ja lusikkateoria on hyvä apukeino niiden selkiyttämiseen. Tiskaaminen voi olla järkevää, mutta käsitöiden tekeminen henkisen hyvinvoinnin hoitoa. Jos kipujensa sallimissa rajoissa tekee aina pelkkiä kotitöitä eikä juuri milloinkaan itselle mielekästä harrastamista, alkaa nuppi seota. Ainakin minulla! Balanssi on tässä kohtaa taikasana. Apua ja apuvälineitä perustoimintoihin kuten siivoamiseen ja ruoanlaittoon kannattaa pyytää ja hankkia, jotta voimavaroja ja toimintakykyä riittäisi myös luovaan ja itselle mielekkääseen tekemiseen.

Moniammatillinen yksilökuntoutus – mikä, missä, milloin?

Takana on viisi päivää tehokasta ja säännöllistä liikuntaa, ateriointia ja muuta aktiviteettia.

Kuntoutuksesta kotiin palatessa menee aina pari vuorokautta, ennen kuin arjen rytmiin pääsee takaisin kiinni. Koska kotona vallinnut unirytmi joutui aikaistumaan kuntoutuksessa pari tuntia, meni sisäisen kellon siirrossa pari tokkuraista päivää (kylläpä elimistö onkin herkkä). Liikkuminen oli kuitenkin inspiroivaa kuntoutuslaitoksen puitteiden ollessa niin monipuoliset, ja päivittäinen uinti, kuntosali ja fysioterapia piristivät mieltä. Kahden vuoden ajan ärhäkkäänä jyllännyt reuma on saanut yleiskuntoni rapistumaan, ja se todella tuntui kropassa pitkänä palautumisen tarpeena. Nyt kotona, muhevien lihaskipujen ja junamatkan jumittaman selän kanssa möllöttäessä, olo on väsynyt mutta motivoitunut.

Yksilöllisen kuntoutusjakson mahdollistavia laitoksia on ympäri Suomen, ja omani kävin toistamiseen Kuntoutuskeskus Apilassa Kangasalla. Matka Rovaniemeltä kesti junalla 7 tuntia, mutta samalla reissulla sai nähdä hiukan eteläpäädyn maisemia! Matkustaminen oireilevien käsien kanssa yksinäni olisi ollut mahdotonta, joten myös avopuoliso oli mukana. Sen lisäksi että mies urhoollisesti kantoi matkatavaramme, sai hän myös seurata kuntoutuksen ajan viereltä, mitä hoitohenkilökunta tilanteestani toteaa, ja kuinka toimintakykyyni voidaan kuntoutuksella vaikuttaa.

Joskus sairauteen liittyvien asioiden selittäminen voi tuntua hankalalta, joten omaisen osallistumisen mahdollisuus on kyllä iso juttu! Parisuhteessa olevat jakavat kuitenkin arjen yhdessä, ja sairaus tai vamma siihen vähintään jossain määrin vaikuttaa. Kuntoutuksesta voi saada yhteisiä vinkkejä, joita yksin ollessa ei välttämättä tule ajatelleeksi. Lasten kuntoutuksessa vanhempi tai vanhemmat ovat tietysti aina mukana, perhekursseilla myös sisarukset.

Kokosin infografiikan, joka tiivistää yksilökuntoutuksen pääpiirteet:

Moniammatillinen yksilökuntoutus

Ryhmäluentoa pitänyt psykologi totesi osuvasti, kuinka omista lähtökohdistaan riippuen kuntoutukseen voi suhtautua joko viiden päivän lepolomana tai liikuntaviikkona. Itsestäänselvää mutta muistuttamisen arvoista meille kuntoutujille oli myös, kuinka työtä ei tehdä fysioterapeuttia, lääkäriä tai vaikka omaa pomoa varten, vaan itseään varten. Kuntoutusjakson tavoitteet laaditaan omista lähtökohdista ja elämäntilanteesta käsin, ei ulkopuolisista vaatimuksista. Muihin vertaamisenkin saa unohtaa. Työstettäväksi joutuu siis myös mieli ja ajatukset, ei pelkästään fyysinen keho. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta tämä on pitkäaikaissairaille ja kipupotilaille äärimmäisen tärkeää.

Oman kuntoutukseni kokonaisuus on 13 päivää, joista viimeiset kahdeksan käyn myöhemmin alkutalvesta. Samalla fysioterapia omalla kotipaikkakunnalla jatkuu, joten eiköhän tämän vuoden kuluessa toimintakyky kohene paremmaksi.

Jos mieleesi heräsi jotain yksilökuntoutukseen liittyvää kysyttävää, jätä kommentti tai sähköpostia osoitteeseen: tukisukkablogi (at) gmail.com.

omaisen_kommentti

Ole oma itsesi – äänikirjakurssi

Olen jäänyt koukkuun äänikirjoihin ja podcasteihin.

Kun illalla tekee jo mieli sänkyyn pötköttämään mutta Nukkumatti on naapurissa, äänikirjaa on rentouttavaa kuunnella. Toinen lempipaikka on lenkillä, ja kilometrit kertyvät melkein itsestään, kun korvanapeista kuuluu jotain mielenkiintoista. Koska oma genremieltymys äänikirjojen kohdalla on edelleen tietokirjoissa, ei tämän hauskempaa itseopiskelua voisi keksiäkään.

Kokeilin sekä BookBeatin että Storytelin kahden viikon kokeilujaksoja, ja viimeisimmät kuuntelemani äänikirjat olivat:

Ulrika Björkstam – Nouse nyt (WSOY, 2018)

Jani Toivola – Kirja tytölleni (WSOY, 2018)

En valikoinut tietoisesti juuri näitä teoksia, vaan fiiliksen ja uteliaisuuden pohjalta sillä hetkellä. Kuuntelun jälkeen yhteinen nimittäjä ja ydinsanoma oli kuitenkin helppo huomata: ole avoimesti oma itsesi.  Molemmat teoksista avaavat kirjoittajansa kipeitä ja haasteellisia elämänvaiheita vilpittömän rehellisesti. Kumpikin on kohdannut omat vaikeutensa ja ylitettävän vuorensa. Uskaltaminen ja asioiden kohtaaminen on vaatinut aikaa sekä henkistä kasvua. Näistä kokemuksista ovat syntyneet upeat kirjat, joista molemmat ovat taidonnäytteitä siitä, mihin avoin, aitona omana itsenä oleminen voi johdattaa.

”Avoimuus luo turvaa” – Jani Toivola

Jani Toivolan yksi lause jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Kääntelin ja vääntelin sitä ajatuksissani, peilasin omaan ja joidenkin lähimmäisteni elämään. ”Avoimuus luo turvaa”. Kirjailija itse kertoi kokemuksistaan lauseen ympärillä, ja oivallus täytti omankin pääni. Usein sulkeudumme kipeiden asioidemme kanssa omaan pieneen kammioon, suljemme ovet ja kuvittelemme olevamme turvassa, kun kukaan ei näe eikä kuule. Takaraivossa saattaa silti hakata pelko ja jännitys siitä, mitä jos joku kuitenkin saa tietää, näkee tai kuulee. Saatamme keksiä mitä ihmeellisimpiä keinoja suojellaksemme itseämme tuolta. Vasta avoimuus mahdollistaa, ettei kenelläkään enää löydy aseita sinua vastaan. Se mahdollistaa myös tuen ja avun vastaanottamisen, sekä oman ja muiden yksilöllisyyden hyväksymisen.

Kirjan kuuntelun ja Toivolan inspiroivien ajatusten jälkeen kehittelin pienen mielikuvitusleikin:

Mikä omassa elämässä olisi aihe tai tapahtuma, josta kirjoitettu ja valtakunnallisesti julkaistu kirja saisi ehkä alussa ahdistuksen, pelon tai häpeän valtaan? Sen jälkeen kuvittele, että tuon julkaisemisen jälkeen saisit myötäeläviä, empaattisia ja kannustavia kommentteja ja palautetta. Lukijat kertoisivat samankaltaisista kokemuksista omissa elämissään. Et olisi yksin asian kanssa. Sinun ei tarvitsisi enää pelätä että joku kaivelee asian esille, sillä se on jo esillä, sinun omin sanoin kertomana. Olisiko se, mistä arastelet puhua, loppupeleissä kuitenkaan niin paha asia?

Voisiko heikkoudesta kasvaa vahvuus?

Reumasta puhuminen oli itselleni pitkään tuollainen mörkö, arastelun ja häpeilyn aihe. Näkökulma muuttui kun tajusin, että asiasta julkisesti puhumalla saatan voida auttaa jotakuta toista saman sairauden kanssa. Blogin avulla tuo mörkö on alkanut kutistua.

”Olisi paljon helpompaa kestää kaikki tämä kipu jos tietäisin, että sillä kaikella on jokin merkitys” – Ulrika Björkstam

Kymmenen vuotta sitten Meksikossa lentokone syöksyi kadulle, ja Ulrika Björkstam selvisi täpärästi sen alta. Pahat palovammat vaativat vuosikausien hoitoja, leikkauksia ja ennen kaikkea tapahtuneen läpikäyntiä. On ihmeellistä ja kummallista, kuinka mielemme parantuminen kestää usein paljon kauemmin kuin kehomme parantuminen. Kun leikkaushaavat ovat umpeutuneet, antibiootit tappaneet bakteerit ja peruselintoiminnot palautuneet normaaleiksi, mieli voi olla näiden aiheuttaneesta tapahtuneesta vielä täysin rikki ja ruvella.

”Muutos tuntuu vaikealta etenkin silloin, kun se pitää itse laittaa käyntiin.” – Ulrika Björkstam

Kirjailijan tarina on uskomaton, ja sitä kuunnellessa liikutuin, hämmennyin ja ihmettelin vuorotellen. Nainen kertoo hiukan karttavansa sankaritarinointia, jossa pääfokus kohdistuu selviytyneen henkilön rohkeuteen ja kaiken voittavaan asenteeseen. Hän itse selvisi, taisteli ja nousi, mutta haluaa samassa yhteydessä muistuttaa, kuinka eri tavoin ihmismielet toimivat elämän mullistavissa tilanteissa. Paljon käytetty sanonta ”mikä ei tapa, se vahvistaa” ei ole niin yksiselitteinen todellisessa elämässä. Jokin tapahtuma voi suistaa jotkin meistä loppuelämäksi raiteiltaan, eikä ole itsestäänselvyys selviytyä henkisesti. Tästäkin ehkä harvemmin esille tuodusta näkökulmasta puhuminen on avoimuuden ja yksilöllisyytemme puolustamista. Näinkin voi käydä, eikä se tee kenestäkään vähemmän tarinan arvoista.

Björkstam jätti vanhan työnsä ja kouluttautui onnettomuutensa jälkeen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Nouse nyt on kirja, jonka voisi lukea tai kuunnella heti uudelleen, ja löytää lisää uutta ajateltavaa. Tuntuu etten osaa pukea edes sanoiksi, kuinka monet kohdat kirjassa suorastaan mykistivät. Olisimpa itse jonain päivänä yhtä viisas.

Sokerittomuudesta, proteiineista ja aamupalasta (+proteiinilättyjen ohje)

Takana on 13 viikkoa sokerittomuutta. Tämä on tarkoittanut valkoisen, prosessoidun sokerin ja piilosokerin poisjättöä. Koska mikään ei ole täydellistä, olen tänä ajanjaksona kahteen kertaan juonut lasillisen kuivaa punaviiniä ja käynyt syömässä kiinalaisessa ravintolassa, jonka buffetin ainesosaluetteloon en todellakaan alkanut perehtymään. Kokonaisuus on silti pysynyt kotiruuan osalta kasassa, ja aamupalan tärkeyden huomaaminen on kasvanut viikkojen kuluessa. Edellisen postauksen aiheesta voit lukea täältä, seitsemän viikon sokerittomuuden jälkeen.

Muiden ihmisten ehdottomasti eniten esittämä kysymys on koskenut sitä, kuinka makeanhimoa vastaan voi taistella. Itse kysymys on jo hyvä todiste siitä, kuinka helposti sokeri meidät koukuttaa. Olen itse ollut lapsesta saakka varsinainen sokerirotta (hiiri ei enää riitä), sillä varsinkin reumaan syöty kortisoni on kasvattanut makeanhimon toisinaan aivan taivaisiin. Onneksi kyseinen lääke lopetettiin jo 8 vuotta sitten, ja voin sanoa ehkä samaa sokerin kohdalla vuonna 2026 😉

13 viikkoa ilman sokeria on tuntunut kokonaisuutena varsin helpolta, vaikka se on sisältänyt totta kai myös haastavia hetkiä. Olen joutunut muistuttamaan itselleni, miksi teen näin; helpottaakseni oloa ja kipuja, parantaakseni yleistä hyvinvointia. Muistan ne aamut, jotka aikanaan seurasivat irtokarkkipussin syöntiä tai muita sokeriövereitä. Niveliä turvotti ja sattui erittäin paljon. Kummasti kaupan jätskialtaalta ei teekkään enää mitään mieli, sillä rakastan omaa toimintakykyä yli kaiken (arvon huomaa kun sen on menettänyt). Sokerin vaikutus omiin niveliini on tullut todettua jo lukuisia kertoja, joten elimistöä on uskottava. Yksi toimiva ase tätä aivojen luomaa vekkulia huijausyritystä eli makeanhimoa vastaan on kuitenkin löytynyt: proteiinipitoinen, täyttävä aamupala.

tulehdus_proteiini_sokeriton_ruokavalio_aamupala_reuma_tukisukka

Pitkät kipu- ja tulehdusjaksot ovat syöneet lihasmassaa vähän sieltä sun täältä, mutta eniten käsistä. Vasen reisi on vieläkin silmin nähden oikeaa kapeampi, kun säärimurtuman jälkeinen polvinivelen oireilu ja reuman kokonaisvaltainen aktivoituminen vaikeuttivat liikkumista. Vaikka nivelet vielä ärtyvät rasituksesta vaihtelevasti, on parempaan toimintakykyyn tähtäävä treenaaminen nyt osa arkea. Maalaisjärjelläkin on päivän selvää, että tämän hetkisessä tilanteessa lihakset tarvitsevat ravintoaineita. Sekä ortopedia, reumalääkäri että fysioterapeutti ovat muistuttaneet proteiinin saannin tärkeydestä nivelreumassa.

On ihmisiä joille ei maistu aamulla kuin kahvi, kaikille ei sekään. Olin itsekin nuorena samanlainen vuosikausia, aamulla syöminen tuntui jopa yököttävältä. Ikä on tuonut jostain syystä asiaan muutoksen, ja sokerittomuus vain vahvistanut asiaa. Päivällä ei tule mielitekoja, kun aamupala on riittävä ja makumaailmaltaan mieleinen. Joskus hemmottelen myös esillepanolla, mutta se on pelkkä sivuseikka ja vaikuttaa enemmän henkiseen puoleen. Aamupalasta tulee inspiroiva ja päivään tsemppaava kokemus.

Proteiinilätyt

Hox! Ohjeessa on käytetty makeutusainetta sisältävää proteiinijauhetta. Olen pidättäytynyt myös niistä, sillä en usko että aspartaami ja muut keinotekoiset kumppaninsa tekevät elimistölle sen parempaa kuin sokerikaan. Poikkeuskertoja kuitenkin on (kuten punaviininkin kohdalla), joten käytetään sitä mitä sattuu tänään käsillä olemaan. Kaupan hyllyiltä ja netistä löytyy myös täysin makeuttamattomia versioita.

proteiiniletut_sokeriton_leaderfoods_aamupala_tukisukka_reuma_blogi

Ainekset

  • 250g rahkaa
  • 3 munaa
  • 3/4 dl sokeroimatonta proteiinijauhetta (tässä ohjeessa käytetty kerta-annospussi Leader Whey Protein+-jauhetta, proteiinia 18g)
  • 1/4 dl kaurajauhoa
  • 1 rkl psylliumia
  • Haluamasi hedelmiä, marjoja, pähkinöitä tai siemeniä päällisiksi (vinkki: Pirkka sokeroimattomat hedelmäsoseet ovat 100% sitä itseään! Kuvassa mangosose)
  • Rasvaa paistamiseen

Sekoita rahka ja munat, lisää kuivat aineet. Paista haluamassasi rasvassa. Blinien kokoisella, useamman lätyn pannulla tästä annoksesta tulee noin 11-12 kpl. Eli kaverille kans.

kuivat_aineet_sokerittomat_letut
Kuivat aineet

 

Kun keho kantaa sen, mitä mieli ei jaksa: stressi ja reuma

Viime- ja toissavuosi olivat sairauden kannalta pahimpia pitkään aikaan. Tapaturmaisesta sääriluun murtumasta alkoivat myös reumaoireiden ärtyminen ja sen myötä yleiskunnon lasku. Biologinen lääke lakkasi auttamasta, ja jouduin lopettamaan työni kuvittajana. Stressi alkoi hiljalleen kerääntyä ja kroonistua.

Jos ajattelen tätä ajanjaksoa kokonaisuutena, olen nyt draamankaaren loppupäässä, siellä mistä huipun jälkeen voi alkaa laskea pyllymäkeä alas. Kaikkein pahin ja korkein huippu on ohi, ja vaikka reuma aiheuttaa vielä päänvaivaa, näen jo menneet ongelmat oman henkisen kasvun rakennuspalikoina.

Kuluneiden kahden vuoden aikana opin kantapään kautta, mitä voimakas stressi tekee reumalle. Kun ahdistus, suoritustaakka (myös itse itselleni luoma!) ja pari ihmissuhteisiin liittyvää, jatkuvaa negatiivista painetta ajoivat maihin, kivut pahenivat ja tunsin olevani musta, kasaan kääritty mytty. Kipujen ja tulehdusten paheminen aikaansaivat lisää stressiä ja tunteen totaalisesta hyödyttömyydestä. Noidankehä oli valmis.

Stressi ja reuma

Kun viimein soitin kotikaupunkini mielenterveysyksikköön saadakseni apua, ei puhelusta meinannut tulla itkuun purskahtamiseltani mitään. Kerroin olevani henkisten ja fyysisten kipujeni takia niin loppu, että näin ja koin pelkkää sumua sekä epävarmuutta. Puhelimen päässä oli yksi empaattisimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut, ja pääsinkin tapaamiseen nopeasti. Alkoi vuoden kestänyt terapia, jossa käsittelin varmaan kaikki sairauteen liittyvät traumat lapsuudesta lähtien, sen hetkisten tuntemusten ohessa.

Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta masennuslääkitykseen, sillä yhden kerran tapaamisen jälkeen psykiatri oli sitä mieltä, että voisin niistä hyötyä. Kieltäydyin kuitenkin, sillä kaikessa synkkyydessä koin että puhuminen ja asioiden läpikäynti oli juuri se, mitä tarvitsin eniten. Kehoni kantoi asioita, joita mieli ei enää jaksanut. Kipu oli sekä fyysistä että psyykkistä.

Olin onnekas saadessani erittäin hyvän terapeutin. Keskusteluidemme avulla pääsin irti itsesyytöksistä, stressin sokeuttamasta näkökulmasta ja yksinkertaisesti siitä ajatuksesta, että kaikkea ei voi hallita. Kuten sairastumista. Siihen liittyvät asiat eivät ole omaa syytäni, vaikka muut ihmiset ovat ajatusmalliin johdattaneet: terkkuja koulukiusaajilleni.

Prosessi oli pitkä, mutta kannattava. Sen myötä olenkin liputtanut pitkäaikaissairaiden terapian puolesta, sillä vuosia kestävä sinnittely ja arjesta selviytyminen voivat kerätä hyvinkin salakavalasti henkisen taakan. Lopulta pienikin asia voi laukaista romahtamisen, ja korttitalo kaatuu kerralla. Toisaalta ongelmien ei tarvitse olla edes suuria, ja terapia voi toimia ennaltaehkäisynä. Puhuminen ja asioiden läpikäyminen kannattaa aina.

Kokosin alkuviikosta yhteen vertaistukiryhmän reumaatikkojen muistoja Heinolan lastenosastolta, ja tätä kirjoittaessani mieleeni palasi psykologin tapaaminen myös Reumasäätiön sairaalassa. Kun olin teini-ikäinen, kysyttiin, koenko tarvetta jutella. Vastasin kieltävästi, kuten myös myöhemmin samaan kysymykseen jossain käymässäni kuntoutuksessa. Oon ihan kunnossa. Voi mikä pölvästi! Olisimpa mennyt, niin kahdenkymmenenviiden vuoden aikana kertynyt taakka ei olisi kaatanut rekkalastillista paskaa niskaan.

Summa summarum: stressitekijät ovat tänä päivänä poissa ja käsiteltynä, reuma paremmalla tolalla. Olen saanut apua myös sokerittomuudesta, josta kirjoitin niin ikään aikaisemmin. Mahdollisimman matala stressitaso vaikuttaa oman kokemukseni mukaan myös siihen, kuinka itseään hoitaa. Kaksi vuotta sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin kiinnostunut kokeilemaan jotain sokerittomuutta tai muuta itsehoitoa kuten liikuntaa, tai ollut utelias omaa elimistöäni kohtaan muutenkaan. Mielen ja henkisen hyvinvoinnin tilasta lähtee mielenkiinto omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, erilaisten asioiden kokeilemiseen ja oppimiseen. Noidankehä pyörähtää taas, mutta tällä kertaa se on positiivinen.

_______________________________________________________

Ota rohkeasti yhteyttä kotikaupunkisi mielenterveyspalveluihin, jos sinusta tuntuu että reumasairautesi ja sen sivuilmiöt häiritsevät mielenrauhaa ja -terveyttäsi. On tutkittu, että pitkäaikaissairailla ja reumaatikoilla on usein taipumusta psyykkisiin ongelmiin.

Aikaansaamisen amatööristä tekemisen hallinnan taikuriksi

En ole koskaan ollut kalenteri-ihminen. Muistan jo lukioajoilta, kuinka seurasin ystävättärieni merkitsevän omiin almanakkoihinsa deadline-tehtävät, sanakokeet, koeviikkoaikataulut… itse tunnustan olleeni liian laiska tehdäkseni samoin. Ihme kyllä selvisin ihan kiitettävästi vain päänsisäisen kalenterini turvin, vaikka näin vanhemman ja viisastuneen silmin olisin voinut hoitaa opiskelut järjestelmällisemminkin.

Kaapissa taitaa lojua tälläkin hetkellä ainakin kaksi vuosikalenteria, jotka olen hankkinut tarpeellisuuden tunteessa aiempina vuosina. Ne on täytetty noin kahden kuukauden ajalta, mutta sen jälkeen olen taas luisunut vanhoihin tapoihin ja luottanut vain muistiin (apua, mikä mua vaivaa 😂 !?)

Muistettavia asioita kyllä riittää, aina viikottaisista fysio-ja toimintaterapia-ajoista muihin sovittuihin juttuihin verkossa tai paikan päällä. En kiellä ollenkaan, etteikö joskus olisi tuntunut kaoottiselta ja siltä, että muistettavaa on liikaa. Mutta silti! En osaa ylläpitää kalenteria. Lippuja ja lappuja on kyllä silloin tällöin magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.

Kuuntelin psykologi Satu Pihlajan teoksen Aikaansaamisen taika äänikirjanaaikaansaamisentaika_kirja_äänikirja_reuma_tukisukka BookBeatista. Sivuhuomio heti alkuun: huomasin hyvin nopeasti, että tämän kaltainen opas on paras juuri äänikirjana; kuin kuuntelisi asiantuntijan suoraa puhetta itselle. Myös lukemalla asiat olisivat varmasti herättäneet ajatuksia, mutta vertaan kokemusta tapaamiseen tai luentoon. Puhelimen nappikuulokkeet korvissa on helppo keskittyä kuulemaansa.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo vinkkejä siihen, miten tulla paremmin aikaansaavaksi, olipa kyse sitten mieluisista tai epämieluisista tehtävistä. Mielestäni yksi hienoimmista teoksen toteamuksista oli huomio, että aika on hallitsematon, emme voi kahlita sitä. Se mihin voimme vaikuttaa, on oma tekemisemme, ja ajankäytön hallinta on itse asiassa tekemistemme hallintaa.

Ah niin stressaava ja suorituskeskeinen nyky-yhteiskuntamme luo monille paineita. Pitää ja täytyy sitä, tätä ja tuota. Usein itsemme ulkopuolelta tulevat tehtävät ja vaatimukset tuntuvat pakollisilta ja stressaavilta, mutta sisältämme kumpuavat ja omia päämääriämme kohti vievät helpommilta. Ruuhkavuodet ovat monelle kirosana. Teemme paljon tekemättä varsinaisesti mitään, mm. sosiaalisessa mediassa.

priorisoi_aikaansaamisen_taika_satu_pihlaja_aika_tekeminen_haaste_tukisukka_kirja

Aikaansaamisen taika sopisi oppikirjaksi vaikka lukioon. Olisiko siitä apua aikuisuuteen, jos jo nuorempana opiskelisimme tekemistemme ja ajankäytön hallintaa? Kirja nimittäin antaa lukijalle/kuulijalle useita harjoituksia, jotka sopivat niin opiskelijan, työtä tekevän kuin eläkeläisen arkeen. Aika kuluu kaikille samaan tahtiin, mutta koemme sen yksilöllisesti.

Kirja muistutti ikävästi myös huonosta puolestani, siitä kuinka niin moni suunnittelemani tai haaveilemani asia jää kesken. Olen kova tyttö aikomaan ja ajatuksissani tekemään, mutta kovin usein se jää siihen. Ja siitäkös olen itseäni soimannut koko aikuisiän. Reuma ja sen tuomat rajoitteet ovat vaikuttaneet ehkä noin puoleen toteutumatta jääneistä suunnitelmista, mutta loppupuoliskon kanssa olen ollut vain oikeita keinoja vailla.

Vaikka kalenterin handlaamiseni on lähinnä tragikoomista, olen kuitenkin vannoutunut kynä & vihko -ihminen. Esseet tai blogikirjoitukset syntyvät mielekkäästi mind map-tyylillä, tai äänikirjaa kuunnellessa kirjoitan usein huomioita ylös. Satu Pihlajan kirjassaan kertomat harjoitukset ovat mitä mainioimpia vihkotehtäviä, ja otinkin niistä heti muutamia käyttöön.

Lempparini oli välittömästi tavoitteiden pilkkominen välitavoitteisiin, aikatauluttaminen ja tehtävien ylöskirjaaminen. Piirsin ruutuvihkoon taulukon, ja kirjasin mitä minun on tehtävä viikottain saavuttaakseni haluamani. Heti kun ne ovat konkreettisena silmien edessä paperilla, pois ajatusmuhjun sisältä pyörimästä, vahvistuu tunne että pystyn tähän. Voin tavoitteeni paljastaakin: haluan pöytälaatikossa kolme vuotta lojuneen kirjoituksen valmiiksi syyskuuhun mennessä, sekä kävellä reuman lievästä äksyilystä huolimatta kesän aikana 150 km lenkillä. Noin, nyt on julkinen painekin luotu! Pihlajan mukaan myös se voi toimia aikaansaamisen yllykkeenä.

Aikaansaamisen taika antaa hyvät lähtökohdat oman toiminnan kehittämiseen. Inspiroituminen tapahtui kuin itsestään ja pää täyttyi jälleen uusista ideoista. Nyt kun opin uusia tapoja niiden toteuttamiseen, uskon jopa pääseväni pidemmälle. Konkreettiseksi muuttunut aikomus tai suunnitelma aikaansaa hyvää mieltä.

Päädynköhän ostamaan vielä tälle vuodelle kalenteria?