Kirjavinkki: Karita Tykkä – Sokeriton

Hyvinvointivalmentaja, yrittäjä ja vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä kertoo Sokeriton- kirjassaan eläneensä kahdeksan vuotta ilman valkoista sokeria. Poissa ovat mielialanheittelyt, sokeririippuvuus ja iho-ongelmat. Blogissaan Rakkaudella, Karita nainen kirjoittaa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista jakaen silloin tällöin lisää herkullisia reseptejä, joten kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli et ole sitä vielä tehnyt.

Sokeriton-kirjan pääpaino on sanomassa, ettei herkuttelusta tarvitse luopua  vaikka luopuisi sokerista, jonka arvo elimistölle on vain tyhjässä energiassa. Tutkimustulosten mukaan sokeri lietsoo myös tulehdustiloja kehossa, joka voi olla monien oireiden ja jopa sairauksien takana. Sokeriton-kirjan reseptit ovat kuvineen niin inspiroivan näköisiä, että se kätösissään tekee mieli rientää saman tien keittiöön kulhojen ja vatkaimen ääreen – toki ensin joutuu todennäköisesti käymään kaupassa. Ilman sokeria leipoessa maku syntyy muista ainesosista, jotka eivät välttämättä ole ruokakomeron perusvarustusta. Kirjassa on vinkattu korvaavat ainekset myös maidolle ja munille, joten reseptit soveltuvat myös muihin -ton loppuisiin syötäviin.

20180910_201615

Valitsin kirjasta kokeiluun tätä postausta varten banaani-vadelmaleivän, joka on sokerittomuuden lisäksi myös gluteeniton. Aineksista korvasin vadelmat puolukoilla ja omenasoseen tyrni-omenasoseella, ja lopputulos oli mielettömän herkullinen. Ohje on suoraan kirjasta, suluissa ovat omat tämänkertaiset muutokset.

VADELMA-BANAANILEIPÄ

Ainekset:

  • 2 kananmunaa tai 2 rkl chia-siemeniä ja 6 rkl vettä, anna hyytelöityä noin 15 min
  • 3/4- 1 dl hunajaa tai vaahterasiirappia maun mukaan
  • 1 1/2 dl omenasosetta (Bonne Tyrni-omenasose)
  • 2 kypsää banaania
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 4 dl kaurajauhoja
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3/4 tl ruokasoodaa
  • 1/2 tl kanelia
  • 4 rkl kookoshiutaleita
  • 4 dl vadelmia (puolukoita)
  • + voiteluun kookosöljyä tai voita
20180910_175320
Tukisukka-blogin versiossa syntyi banaani-puolukkaleipä, ja omenasoseen tilalla oli tyrni-omenasosetta. 
  • Kuumenna uuni 185 asteeseen. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla suorakaiteenmallinen irtopohjavuoka (noin 24×10 cm).
  • Sekoita monitoimikoneesa munat, hunaja, omenasose, paloitellut banaanit ja vanilja sileäksi.
  • Sekoita keskenään kaurajauhot, suola, leivinjauhe, ruokasooda ja kaneli. Lisää seos sitten taikinaan ja sekoita.
  • Siirrä kulhoon ja kääntele joukkoon kookoshiutaleet ja 3 dl vadelmista.
  • Lusikoi vuokaan ja ripottele vielä loput vadelmat pinnalle kauniiksi sattumiksi.
  • Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia – 1 tunti ja peitä foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa. Jatka kypsennystä niin, että kokonaisaika on 1 tunti ja 15 minuuttia tai kunnes puutikku jää kokeiltaessa puhtaaksi tai siihen jää vain muutamia rippeitä. Anna jäähtyä ja poista sitten vuoasta. Nauti kylmän pähkinämaidon kera.

Taikinasta tuli hyvin kuohkeaa ja niin hyväntuoksuista, että mieleen kiiri heti mummon aikoinaan kertoma leipomistaika; jos taikina maistuu hyvältä, lopputuloskin onnistuu 😀 Piti täysin paikkansa!

Uunituore leivonnainen oli raikkaan makea. Ohje on mielettömän monipuolinen, sillä hedelmäsoseen ja marjojen kohdalla voi varioida sen mukaan, mitä mieli tekee tai mitä pakastimesta sattuu löytymään.

***

Monet ihmiset, joiden kanssa olen keskustellut sokerittomuudesta, ovat kertoneet heikkoudekseen kahvin kanssa syötävät kylkiäiset (keksit, pullat ja muut makeat). Tavasta ei ole helppo luopua. Mikäli kuitenkin haluaa vähentää sokerin käyttöään mutta kieltäytyminen tuosta tavasta ja herkuista hirvittää, kirja on kuin tilauksesta juuri sinulle. Tykkä kirjoittaa teoksensa alkusanoissa erittäin osuvasti, kuinka tärkeää on tunne siitä, ettei tarvitse luopua mistään. Herkuttelusta, tuosta arkea piristävästä pienestä asiasta, ei tarvitse päästää irti vaikka jättäisi prosessoidun sokerin. Oleellista on korvata huonompi vaihtoehto paremmalla – ja elimistö kokonaisuudessaan kiittää.

Sokerittomuutta voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Totaalikieltäytyminen voi toimia toisilla, jonkun mielestä se voi tuntua suoranaiselta kidutukselta.  Uteliaalla mielellä kokeillessa voi yllättyä, ja ensimmäinen pieni askel voi olla vaikka ilman sokeria leipominen!

Kuntoilun dokumentointi motivaattorina

Neljä kuukautta sitten asetin itselleni haasteen: kävelen kesän aikana, elokuun viimeiseen päivään mennessä, 150km käyttäen mittaamiseen apuna Sportracker-sovellusta.

Lähtötilanne huhtikuussa: Ennen urakan aloittamista olin hiljalleen alkanut tuntea sportstracker_liikunta_kävely_haaste_nivelreuma_tukisukkahelpotusta jalkojen nivelissä, eivätkä ne enää turvonneet rasituksesta yhtä herkästi. Pisin matka jonka kivuilta pystyin yhtäjaksoisesti liikkumaan tammikuussa, oli noin yksi kilometri. Ajattelin, että haaste on saavutettavissa, mutta se vaatii ponnisteluja, itsekuria, mahdollisesti tulehduskipulääkkeitä ja hyvin ajoitettua lepoa.

Tilanne nyt: 99 kilometriä saavutettu.  Melkein 2/3 tavoitteesta, eli ei paha, totesin itselleni, etenkin kun katsoo kuukausijakaumaa, jossa heinäkuun helteiden kohdalla on aika lailla tyhjää! Tuo aika kului kesämökillä järvessä, joten hyväksyn pienen tappion.

Muutoksia? Liikkuvuus on parantunut: pääsen syvemmälle kyykkyyn kuin koskaan viimeisemmän 15 vuoden aikana, joten lihakset ovat mitä ilmeisimmin muovautuneet – tämä on ehdottomasti menetettyjen kilometrien arvoinen seikka! Ihme kyllä en myöskään tarvinut runsaamman liikkumisen vuoksi paikallishoitoja niveliin tänä ajanjaksona lainkaan, eikä oman tulehduskipulääkityksen käyttö vaatinut extranappeja. Olen aika innoissani!

Mikä haasteessa auttoi, motivoi ja innostaa jatkamaan edelleen?

Olen aina pitänyt erilaisista peleistä, joten ”kilometrien keräily” toimi omalla kohdalla inspiroivasti. Jopa muutamana huonona päivänä, kun kirjaimellisesti pakotin itseni liikkeelle, lopussa odotti endorfiiniryöppy ja palkitseva olotila. Kirjoitin tästä kerran myös varsin tuntemusrikkaan kirjoituksen blogiin: ”Zombina luokses pompin vain – ajatuksia väsymyksestä”. Tuntuu jopa hiukan hullunkuriselta lukea omista fiiliksistä tuolta ajalta, kun kropan muutokset ja toimintakyvyn parantuminen ovat läsnä juuri nyt, jälkikäteen. Dokumentointi kannatti, niin sanoin kuin Sportstrackerin numeroin.

Ymmärrettävästi liikuntasovellusten käytöstä on ollut mediassa myös soraääniä. Jos kokee enemmän painetta ja stressiä sovellusten, askelmittarin tai muun numeroita suoltavan seurannan käytöstä, ei tapa ole välttämättä sovelias. Omana mittarinaan voi käyttää myös olotilaa ja tunteita: jos metsälenkki rentouttaa ja saa hyvälle tuulelle, sen lisäksi että jäsenet saavat liikettä, ei ole väliä monta kilometriä tai minuuttia suoritukseen kului. Kun itsensä tuntee, tietää mikä motivoi.

Huomasin olevani jäljellä tavoitteesta, kun pyyhin hikeä otsalta heinäkuussa ja koitin kolmenkymmenen asten helteessä jaksaa muutakin kuin löhötä sohvalla tuulettimen edessä. Odotin pääseväni loppukirin kimppuun, joka alkaisi heti kun sää viilenisi.  Valitin ystävälle, että ilmastonmuutos ei tue mun suunnitelmia. Hellejakso vei tosissaan voimia, ja olo oli pöhnäinen. Viimeisten viikkojen armoton kävelytahti ja sadan kilometrin tavoittelu tuntuu persuksessa vieläkin.

Kuuntelin todella usein noin tunnin kestävillä lenkeillä äänikirjoja, joten aika moni kirjailija toimi tänä kesänä personal trainerinani. Sovin itseni kanssa, että en jatka kuuntelua paikoillaan ollessa, joten  kun juoni jäi jännittävään kohtaan, puin jo mielessäni uudelleen lenkkareita jalkaan. Yllätyin, miten voimakas vaikutus näinkin yksinkertaisella asialla liikkumisen aloittamiseen lopulta oli. Kuten tiedämme, aloittaminen ja liikkeelle lähteminen on usein se vaikein osuus, ei niinkään itse tekeminen.

 

vinkit_liikuntahaaste_reumaatikko_liikunta_kävely_tukisukka_nivelreuma

Lopuksi: Sata kilometriä on matka, jonka tuki- ja liikuntaelinsairauksista vapaa terve ihminen kävelee kuukaudessa, jopa viikossa. Tärkein opetus ja huomio itselle tämän urakan aikana oli se, ettei tässä tilassa ole minkäänlaista järkeä verrata itseään terveisiin -reuma on ja pysyy. Voin myöntää surkutelleeni muutamaan kertaan voimattomuutta ja rajoittuneita mahdollisuuksiani toimia, mutta edelleenkään sairastumiselleni en voi yhtään mitään. On toimittava omissa rajoissa, edistettävä omaa terveyttä (niin mielen- kuin kehon!), eikä ajatella sitä, mihin muut pystyvät. Monet terveetkään eivät harrasta liikuntaa yleisten suositusten mukaisesti, ja tämä on usein todettu ongelma.

Tee omaksi parhaaksesi, ja samalla saatat inspiroida jonkun toisen tekemään samoin.