Voimavarana uteliaisuus

Yksi luonteenpiirre on saanut minut kautta aikain kiinnittämään huomiota moniin asioihin, lukemaan aikuisten kirjoja jo lapsena ja pähkäilemään loputtomasti eri asioita: uteliaisuus. Omat reumaan liittyvät hoidot olen aina syynännyt läpikotaisin, kysellyt omalta lääkäriltäni reuman historiasta ja lukenut alan kirjallisuutta. Sairaus itsessään on vain yksi niistä asioista, jotka kiehtovat mieltä ja kutkuttavat uteliaisuutta.

Vietin reuman vuoksi lapsena paljon aikaa kotona, toivuin leikkauksista ja opettaja kävi yhden lukukauden ajan meillä kotona. Monet asiat aiheuttivat tuolloin itkua ja tuskaa, mutta kotona oleminen ei. Vaikka minun piti lonkkaoperaatioiden jäljiltä vain maata, äiti kantoi kirjastosta pyytämääni luettavaa, kirjoitin tarinoita, katsoin elokuvia, uutisia ja valokuvia. Uskallan väittää, että uteliaisuus piti minut järjissäni ja henkisen terveyden tolpillaan aikana, joka olisi saattanut jättää pahempaakin jälkeä lapsen minäkäsitykselle ja psyykkeelle. Pidin itseäni jonain, ja aikuisilta saamani palaute tuki tätä käsitystä. En ollut muiden kanssa liikuntatunnilla, en kykeneväinen aina kävelemään tai leikkimään. Mutta olin lukutoukka, sain kokeista ysejä ja joskus kymppejä, keksin tarinoita ja käytin mielikuvitusta. Olin utelias. Niiden varaan rakentui paljon, joka määritti positiivisesti minuuttani vaikeasta lastenreumasta huolimatta.

uteliaisuus_voimavarana_tukisukka_reuma

 

Takaisin nykyhetkeen. Samat asiat kertaantuvat vielä tänäkin päivänä; kipujen pakottaessa aloilleen, aika kuluu usein erinäisten mielenkiinnon kohteiden äärellä. Katson Yle Areenasta dokkarin, kuuntelen äänikirjaa tai pelaan tietokoneella. Yhden eron aikuisuus on kuitenkin tuonut mukanaan: vastuun ja ahdistuksen! Lapsena ei tarvinnut miettiä, jääkö nyt siivoamatta tai velvollisuudet tekemättä, tai täytyykö jokin tapaaminen perua. Sai vain rauhassa uppoutua vaikka koko päiväksi mielenkiintoisen asian pariin samalla, kun hoiti oireitaan lepäämällä. Usein itseään joutuu muistuttamaan, että tilanne nyt vain on tämä, anna itsellesi lupa unohtaa kaikki ylimääräinen.

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa/

se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”

Vanhan lastenlaulun kertosäe on oiva esimerkki edellisestä, lapsen vapaammin lentävästä mielestä ihmetellä maailmaa. Moni asia on ihan pirun mielenkiintoinen, mutta unohdammeko aikuisena helpommin uteliaana olemisen? Miksi emme tutkisi, ihmettelisi ja ottaisi selvää mielenkiintoisista asioista? Arjen karusellissa juuri omat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet voivat jäädä helposti muiden tekemisten varjoon. Sairaudesta ja kivuista kärsivän ihmisen näkökulmasta tämä on mielestäni erityisen tärkeää, sillä se auttaa muistuttamaan elämän monipuolisemmasta sisällöstä. Emme ole yhtä kuin sairautemme, eikä ajatusmaailma saisi pyöriä yksinomaan sen ympärillä. Uteliaisuutta voi tuntea kivuliaasta olotilastaan huolimatta, ja se voi viedä ajatukset hetkeksi ihan muualle. Kroonisen ja jäytävän kivun kanssa edes pieni tuokio henkisesti muualla voi auttaa jaksamaan paremmin, näin ainakin omien kokemusteni perusteella.

Miten uteliaisuudesta saa voimaa? Kirjasin alle vaiheet, joiden avulla itse toteutan uteliaisuuden käyttöä voimavarana tai mielialan kohentajana:

voimavarat_uteliaisuus_tukisukka_sairaudet_jaksaminen_reuma

Kerron esimerkin tiistai-illalta, kun pitkän päivän päätteeksi kädet olivat niin kipeät, että puhelimen näppäinlukon aukaiseminenkin sattui. Kämmenselkää poltti luita myöten, ja tulehduskipulääkkeen vaikutusta sai odotella pitkän tovin. Kuuntelin podcasteja yli kolme tuntia. Seuraan innolla Veikkausliigaa ja olen kiinnostunut mm. luovien alojen eri työmuodoista ja haasteista, niimpä kuuntelin uteliaana IS:n Pallokerhon sekä Unelmaduunareiden viimeisimmät jaksot. Aloitin myös uutta äänikirjaa, jonka kirjoittaja on psykologi. Näin tein myös toissapäivänä ja olen tehnyt monta kertaa, sillä ihmismielen kummallisuudet ja koukerot ovat kiinnostaneet minua aina. Ilta kului joutuisasti, enkä ”muistanut” vaipua alakuloon, koska olin niin innoissani uteliaisuuden tunteen kanssa. Opin samalla uutta tekemättä mitään fyysistä, jos vasemmalla, vähemmän kipeällä kädellä puhelimeen naputeltuja ohjelmien valintoja ei lasketa. Sitten tulikin uni (minua kiinnostavat myös esim. ruokakulttuuri, 90-luku, lemmikkijyrsijät, lihansyöjäkasvit, jooga, pop-kulttuuri, gerontologia ja sairaiden yhteiskunnalliset haasteet. Ei lopu ihmeteltävä materiaali kesken).

Kun kipujen vuoksi ei voi tehdä mitään, keskittämällä huomionsa vaikka kuuntelemalla itseä kiinnostavaa asiaa voi saada tunteen, että tekee jotain. Samalla voi oppia, haastaa omia ajatuksia ja saada uutta pohdittavaa – ja se on aina hienoa! Tähän viittasin eilisessä kirjoituksessa, jossa puheenaiheena oli aikaansaaminen ja tavoitteellinen tekeminen. Kun sairaus on aktiivisessa vaiheessa, pakottaen sänkyyn peiton alle tai estäen tekemästä mitään fyysistä, omista mielenkiinnon kohteistaan ja uteliaisuudestaan ei tarvitse silti luopua. Teknologia tarjoaa meille runsaasti mahdollisuuksia, ne täytyy jokaisen vain kohdentaa ja yksilöidä itselleen mieluisiksi. Turvaudun jälleen kerran vanhaan sanontaan, mutta muokataan sitä hiukan: Jos Muhammed ei pääse vuoren luo, vuori tulee kyllä netin kautta Muhammedin luo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s